Suomen Satamaliitto - Finlands Hamnförbund - Finnish Port Association

Suomen suurimmat satamat

Suomesta löytyy mukavasti satamia, koska maamme on suurilta osin veden ympäröimää. Satamatyypit jaetaan tavaraliikenteen satamiin ja matkustajaliikenteen satamiin. Vuonna 2015 ulkomaan tavaraliikennettä Suomen satamissa oli 89,1 miljoonaa tonnia, joka oli laskua aiemman vuoden 2014 satamatavaraliikenteeseen (joka oli silloin 96,1 miljoonaa tonnia). Jos taas katsotaan satamia, jotka painottuvat matkustajaliikenteeseen, näistä vilkkaimpia Suomessa ovat Helsinki, Turku ja Maarianhamina. Vuonna 2015 Suomen matkustajasatamien kautta kulki kaiken kaikkiaan 18,5 miljoonaa ulkomaanliikenteen matkustajaa. Seuraavassa vähän lisää satamakohtaista tietoa.

Suomen suurimmat matkustajaliikenteen satamat

  1. Helsingin satama

Helsingin satamassa vuosina 2013 ja 2014 kulki hieman alle 12 miljoonaa ulkomaanmatkustajaa. Tämä on siis molempina vuosina, eli vajaat 24 miljoonaa yhteen laskettuna. Tämä luku sisältää sekä tulevan että lähtevän liikenteen yhteisen matkustajamäärän. Eniten reissaajia on Suomen ja Viron (Tallinnan) välillä, sekä Suomesta Ruotsin Tukholmaan ja takaisin kulkevien ihmisten välillä. Tämähän ei tietysti ole ihme, kun risteilyjä voi nykyään ostaa niin kätevästi ja halvalla, ja usein niitä saadaan jopa ilmaiseksi. Voitteko myös uskoa, että vuonna 2017 Helsingin satama oli myös koko maailman vilkkain matkustajasatama!

  1. Turun satama

Turun satama ulkomaan matkustajaliikenne on huomattavasti Helsinkiä pienempi. Kaiken kaikkiaan matkustajia vuonna 2013 oli 2,9 miljoonaa, ja vuonna 2014 2,7 miljoonaa. Jos siis matkustaja lähti Turusta Tukholmaan ja palasi sieltä myös Turun satamaan, tämä yksittäinen matkustaja laskettiin kahtena matkustajana edestakaisen reissun vuoksi.

  1. Maarianhaminan länsisatama

Maarianhaminan länsisataman matkustajalukumäärä ei ole kaukana Turun vastaavasta. Sataman kautta vuonna 2013 kulki 2,5 miljoonaa matkustajaa, ja vuonna 2014 niin ikään 2,5 miljoonaa risteilijää – joskin luku oli karvan verran vähäisempi jälkimmäisenä vuonna.

Suomen suurimmat tavaraliikenteen satamat

  1. Sköldvikin satama

Skölkvikin satama sijaitsee Porvoon Kilpilahdessa. Vuodesta 2003 lähtien vuosittainen rahtimäärä täällä on ollut vähintään 17,4 miljoonaa tonnia per vuosi. Vuona 2015 rahtimäärän luku oli 20,6 miljoonaa tonnia.

  1. Hamina-Kotkan satama

Tämä satama jaoiteltiin ennen kahdeksi erilliseksi satamaksi. Yhdistettynä ne nykyään luovat kuitenkin Suomen toiseksi suurimman rahtisataman rahtimäärän perusteella. Näistä enemmän rahtia kuljettaa Kotkan satama, ja yhteisrahtimäärä vuonna 2015 oli vähän alle 13 miljoonaa tonnia.

  1. Helsingin satama

Helsingissä on maamme suurin matkustajaliikenteen satama, ja Suomen 3. suurin tavaraliikenteen satama. Se sijaitsee keskeisellä paikalla pääkaupungissamme, ja vuoden 2015 kokonaisrahtimäärä oli 11,41 tonnia.