Suomen sisävesisatamat
Sisävesisatamista ympäri Suomea löytyy vaikka mitä kivaa nähtävää ja tekemistä. Ne ovat mukavia kohteita tunnelmalliselle iltakävelyille, ja suosittuja kuvaamisen kohteita sosiaalisessa mediassa. Sisävesisatamilla on tapana herätä eloon kesäisin, ja usein löydät niiltä ravintoloita, risteilyjä ja terasseja. Sisävesisatamia kutsutaan usein kaupunkien sydämiksi. Talvisin pystyt monesti hiihtää, ihailla jäätyneen veden kauneutta ja vaikka kävellä läheiselle saarekkeelle Suomen sisävesisatamilta.
Suomesta löytyy kaikkiaan yhdeksän sisävesisatamaa. Nämä aakkosjärjestyksessä ovat
– Jyväskylän satama. Tämä paikka on Päijänteen pohjoisin matkustajasatama, ja sen kautta kulkee noin 40 000 matkustajaa vuodessa.
– Kuopion satama. Se on yksi kahdesta Kuopion matkailutoiminnan keskuksesta. Toinen lötyyy Kuopion torilta. Satamassa on kesäisin ihana tunnelma, kun vierailijat nauttivat torikauppiaiden antimista, terasseista, hyvästä ruoasta ja risteilyistä. Kuopion satama on vilkas, ja siellä on kolme risteily-yritystä ja neljä ravintolaa. Myös viinijuhlat järjestetään satamatorilla!
– Lappeenrannan satama. Täältä löytyy matkustajasatama, sekä vieras- ja pienvenesatamia. Läheisyydestä löytyy myös historiallinen Lappeenrannan linnoitus.
– Noukanniemi (Jyväskylässä). Hotelli-ravintola Noukanniemi on veneilykeskus, jossa on kesäisin terassi ja erilaisia satamapalveluita.
– Porvoon satama. Täältä löytyy viisi porvoolaista alusta, joille Porvoon satama on kotisatama.
– Savonlinnan satama. Savonlinnan satama on matkustaja- ja kauppasatama.
– Tampereen satama. Näsijärven ja Pyhäjärven rannalla sijaitsee Tampereen satama. Vuonna 2015 se oli matkustajamäärältään Suomen vilkkain sisävesisatama. Matkustajia oli silloin 71 750. Suuri matkustajamäärä selittäytyy suurilta osin kesäajan liikenteestä; retkille ja erilaisiin kulttuuritapahtumiin, kuten kesäteatteriin, matkustetaan Tampereen satamasta.
– Vesijärven satama (viralliselta nimeltään Lahden satama). Lahdesta löytyy Suomen vilkkain sisävesisatama, Vesijärven satama. Se on tänä päivänä lähinnä virkistyskäytössä pidettävä satama Lahden eteläosassa, noin kilometrin päästä kaupungin keskustasta. Lahden satama toimii myös venesatamana, ja kesäisin sieltä löytyy ihania ravintolalaivoja, joilla voi viettää suvi-iltoja ystävien kanssa nauttien hyvistä juomista ja ruoista.
– Vuoksen satama (Imatralla). Tämän sataman omistaa Stora Enso, ja sinne mahtuu kolme laivaa samaan aikaan. Sinne tuodaan esimerkiksi puuta tehtaan tarpeisiin.
Sisävesiristeilyt
Sisävesiristeilyjen suosio on Suomessa kasvussa. Valinnanvaraa löytyy kivasti, ja etenkin kesäisin on ihana hypätä sisävesiristeilylle nauttimaan Suomen suvesta itsekseen, sukulaisten, kaveri- tai työporukan kanssa. Kesäisin sisävesiristeilyt ovat kestoltaan usein tunnin – puolentoista tunnin mittaisia, ja lähtöjä voi olla useitakin päivän aikana. Vaihtoehtoja löytyy myös niille, jotka haluavat lähteä vähän pidemmälle risteilylle Suomen sisävesisatamista, ja yksityiskohtaista tietoa näistä löytyy kaupunkien omilta matkailusivuilta. Suomessa sijaitsevista monista kanavista on tietoa listattu sivustolla merenkulku.fi.