Kauneimmat satamakaupungit
Suomesta löytyy monia kauniita satamia erilaisiin tarpeisiin. Jotkut niistä ovat painottuneita matkustamiseen, toiset tavarankuljetukseen, ja osa yksityisveneilyyn. Suomen satamista nautitaan yleensä eniten kesän kauniimpina päivinä, mutta myös muulloin. Jossain pystyt ihanina lumisina talvipäivinä vaikka hiihtää, ja vuodenajasta riippumatta satamat ovat yleensä mahtavia paikkoja päiväkävelyille itsekseen tai vaikka kavereiden kanssa.
- Tampereen satama
Tampereen satamasta löytyy vaikka mitä tehtävää ja nähtävää. Se oli vuonna 2015 matkustajamäärältään Suomen suurin sisävesisatama. Tampereen satama sijaitsee Näsijärven ja Pyhäjärven rannalla, ja etenkin kesäisin alue on vilkasta ja erityisen kaunista. Siellä voi käydä kävelyllä nauttimassa Suomen suvessa, käydä drinkillä, aterialla tai lautalla voi lähteä vaikka Pyhäjärven Viikinsaarelle, josta löytyy vaikka mitä mukavaa kesäistä tekemistä, esimerkiksi kesäteatteri ja ihana retkiympäristö.
- Lahden satama
Lahden satama tunnetaan myös Vesijärvenä. Lahden satamassa on ihana tunnelma vuoden läpi, ja moni paikallinen väittää, että sieltä löytyy myös kaupungin parhaat terassit. Ihanan järven, eloisan sataman ja terassilaivojen sanotaan luovan Lahden satamaan vertailemattoman tunnelman. Koiranomistajat myös huomauttavat, että satamassa on erityisen ihanaa ulkoiluttaa lemmikkejä, kun kävelytiet on puhtaat, selkeät ja hyvin merkityt.
- Kuopion satama
Kuopion satamaan pääsee kivasti kävellen suoraan Kuopion keskustasta. Paikan päällä voi hypätä mukaan päiväristeilylle ja maisemat ovat kauniita vaikka vain päiväkävelylle. Kuopion satamasta löytyy myös kahviloita, ja sen ohesta leikkipuisto lapsille, eli lapsiperheet rakastavat käydä täällä viettämässä aikaa varsinkin kesäisin. Siellä järjestetään myös viinijuhlat, jotka kiinnostavat varmasti monia.
- Helsingin satama
Pääkaupungistamme löytyy maamme vilkkain matkustajasatama, Helsingin satama. Sen omistaa Helsingin Kaupunki, ja vuonna 2017 sen kautta kulki melkein 12 miljoonaa matkustajaa. Helsingin satama muodostuu maantieteellisesti kolmesta erillisestä satamasta, ja olemmekin valinnut sen kauneimpien satamien listalle sen vuoksi, että jos kävelet ympäri Helsingin satama-aluetta, voit ihastella niin paljon Helsingin eri nähtävyyksiä. Tämä alue on turisteille mieluisaa aluetta, miksi ei siis suomalaisillekin.
- Kymenlaakson satama
Kymenlaaksoon avattiin vuonna 2011 Suomen suurin satama. Tämä tapahtui aikamoisen väännön jälkeen, kun monituntisessa kokouksessa Kotkan ja Haminan kaupunginvaltuustot kerääntyivät koolle päättämään satamafuusiosta. Kotkassa oltiin yksimielisiä päätöksestä, mutta Haminasta tuli eteen päätöksestä vastarintaa. Siunauspäätös saatiin, että HaminaKotka Satama Oy voi aloittaa toimintansa vuonna 2011. Tämä Kymenlaakson satama on nyt Suomen suurin satama niin pinta-alalta kuin vienniltäänkin. Ympäristöstä löytyy siis kivasti pinta-alaa vaikka iltakävelyille, ja tämä satama miellyttää etenkin niitä, jotka arvostavat todellista vanhanaikaista satamatuntua.