TIEHALLINNON JA RATAHALLINTOKESKUKSEN EVALUOINTIRAPORTTI SEKÄ LIIKENTEEN JA VÄYLIEN HALLINNON KEHITTÄMINEN –TYÖRYHMÄN RAPORTTI

31.8.2004

Lisätiedot: Verkställande direktör Matti Aura, (09) 771 2274

TIEHALLINNON JA RATAHALLINTOKESKUKSEN EVALUOINTIRAPORTTI SEKÄ LIIKENTEEN JA VÄYLIEN HALLINNON KEHITTÄMINEN –TYÖRYHMÄN RAPORTTI

Pyydettynä lausuntona Suomen Satamaliitto esittää seuraavan.

Tässä lausunnossa keskitytään työryhmäraporttiin liikenteen ja väylien hallinnon kehittämisestä. Ratahallintokeskuksen ja tiehallinnon evaluointiraportti on mielenkiintoinen, mutta se ei suoranaisesti koske merenkulkua.

Kehitys väylähallinnossa on ollut myönteistä. Hyvin keskusvirastokeskeisestä ja siten jäykästä ja vanhoillisesta hallinnosta on siirrytty tulostietoiseen väylähallintoon.

Merenkulussa on juuri tehty merkittävä hallinnon uudistus, jossa Merenkulkulaitoksesta on erotettu itsenäiset Varustamoliikelaitos ja Luotsausliikelaitos. Tilaaja- ja tuottajatoiminnot on eriytetty ja siten saavutetaan selkeästi lisää tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä hallintoon.

Tietty ongelma muodostuu liikenne- ja viestintäministeriön ja Merenkulkulaitoksen välisistä suhteista. Teoriassa asian pitäisi olla kunnossa. Ministeriölle kuuluu valtion talousarvioehdotuksen valmistelu ja lainsäädäntövalmistelu ja keskusvirasto toteuttaa tehtäväänsä lakien ja sille annettujen määrärahojen puitteissa itsenäisesti. Käytännössä ministeriö ja ministeriön johto ja virkamiehet eivät tahdo pysyä roolinsa puitteissa, vaan asioihin, erityisesti ongelmallisiin asioihin pyritään puuttumaan ohi budjettivallan ja lainsäädäntövallan. Konkreettisina esimerkkeinä voidaan mainita väylämaksujen jääluokkaepäselvyydet ja ympäristömurtajahanke. Tällaisissa tilanteissa muodostuu ongelmalliseksi, mikä merkitys on ministeriön esittämällä kannalla, jota usein ei ole dokumentoitu päätöksen tai virallisen kirjeen muotoon.

Mikä on tällaisen ministeriön tahdonilmaisun juridinen sitovuus ja kuka kantaa siitä vastuun? Ministeriön tulisi antaa väylähallinnon keskusvirastoille itsenäinen toimivalta ja pitäytyä budjettivallan ja lainsäädäntövallan käyttämiseen.

Johtokuntien rooli on samoin jonkin verran ongelmallinen. Historiallisesta perspektiivistä kaikki väylähallinnon yksiköt ovat vanhoja keskusvirastoja, joita johti keskusviraston kollegio. Kollegio oli kollegiaalinen päätöksentekoelin. Selkeä ratkaisu on kehittää johtokunnan asemaa laitosten päätöksentekijänä eli hallinnon kehittämismietinnön 1)-vaihtoehto. Johtokunta ei saa kuitenkaan olla vanha kollegio, joka päätti hyvinkin yksityiskohtaisista asioista, vaan johtokuntaa tulisi kehittää modernin hallitustyöskentelyn suuntaan. Johtokunnan päätehtävä on laitoksen toiminnan strateginen kehittäminen ja johtokuntien tulisi entistä enemmän käyttää aikaa laitoksen tulevaisuuden ennakoivaan käsittelyyn. Johtokunnalle kuuluu luontevasti tiettyjen keskeisten asioiden päättäminen, kuten keskeiset nimitykset, laitoksen budjetti ja investoinnit ja laitoksen esitykset valtion tulo- ja menoarvioon. Johtokunnalla tulee olla ulkopuolinen puheenjohtaja, jonka keskeisenä tehtävänä on toimia laitoksen pää-/toimitusjohtajan esimiehenä.

Työryhmän esittämä neuvottelukuntatyyppinen johtokunta on epäonnistunut ehdotus. Neuvottelukunnan asema jää epäselväksi ja valta- ja vastuusuhteet ovat samoin epäselviä. Tässä vaihtoehdossa myös laitoksen pääjohtajan asema korostuisi vahvasti. Vaihtoehto on otettu käyttöön valtiovarainministeriön hallinnonalalla, mutta sitä kohtaan voidaan esittää painavaa kritiikkiä. Vanhoissa kollegiaalisissa keskusvirastoissa pääjohtajaa valvoivat hänen alaisensa, kun päätöksenteko oli kollegiaalista. Johtokuntajärjestelmässä valvonta on johtokunnalla. Jos johtokunta korvataan neuvottelukunnalla, pääjohtajan valtaa ei valvo kukaan ja riski valvomattomasta vallankäytöstä toteutuu jossain vaiheessa.

Liikenne- ja väylähallinnon yhteiselle neuvottelukunnalle tai johtokunnalle ei löydy perusteita. Liikenne- ja viestintäministeriöön on juuri perustettu korkean tason logistiikan kehitysohjelman ohjausryhmä, josta toivottavasti kehittyy korkean tason logistiikan neuvottelukunta. Se tulee täyttämään tarpeen sidosryhmien osallistumisesta liikennepolitiikan ja logistiikan kehittämiseen ja logistiikan aseman nostamiseen yhteiskunnassa. Erillisille itsenäisille väylähallinnoille ei tule perustaa yhteistä neuvottelukuntaa puhumattakaan johtokunnasta. Seurauksena olisi valta- ja vastuusuhteiltaan epäselvä ja siten huonosti toimiva järjestelmä.

Liikenne- ja väylähallinnon kehittämistyöryhmä ehdottaa, että virastorakenteen kehittämiseksi tarvitaan linjapäätös kolmen vaihtoehdon välillä. Vaihtoehdot ovat vapaaehtoisuuteen perustuva yhteistyö, ohjattu yhteistyö valituissa asioissa ja yhteinen organisoituminen. Suomen Satamaliitto on lausunnossaan ”Tie auki taivasta myöten” -mietinnöstä todennut, että merenkulku tarvitsee oman hallintonsa. Yhteinen organisaatio eri väylähallinnoille ei ole järkevä vaihtoehto. Väylähallintojen yhteistyötä tulee kehittää vapaaehtoisuuden pohjalta.