Suomen Satamaliitto - Finlands Hamnförbund - Finnish Port Association

Helsingin satamat

Helsingistä löytyy satama-aluetta runsaasti vilkkaan matkustaja- ja rahtiliikenteen vuoksi. Pääkaupunkimmehan sijaitsee Suomenlahden rannalla, ja sen vuoksi laivalla pääsee kätevästi matkustamaan vaikkapa Viroon, Ruotsiin tai Venäjälle. Lähtöjä on päivässä monia, ja tavaraa kulkee myös rahtina maiden välillä. Helsingistä löytyy jopa kuusi terminaalia, jotka ovat ensisijaisesti käytössä laivamatkustajille. Kansainvälisiä risteilyaluksia kulkee myös Helsingin kautta – vuodessa niitä on noin 300 kappaletta. Nyt käymmekin läpi, mitä satamia Helsingistä löytyy, ja erityisesti, mihin päin niistä pääsee matkustamaan.

Makasiiniterminaali

Länsisatamassa sijaitseva Makasiiniterminaali on mukavasti Kauppatorin lähettyvillä. Lähtöjä on ensisijaisesti pika-aluksilla Tallinnaan. Makasiiniterminaalista löytyy runsaasti säilytyslokeroita matkatavaroille. Täällä matkustajat voivat myös odottaa lähtöään kotoisan kahvilan huomassa. Linda Linelle löytyy myös palvelupiste Makasiiniterminaalista.

Olympiaterminaali

Eteläsatamassa sijaitsevasta Olympiaterminaalista lähtee säännöllisin väliajoin matkustajalaivoja Tukholmaan. Tästä terminaalista löytyy pankkiautomaatti, niin ikään säilytyslokeroita matkatavaroille, tavarakärryjä vuokrattavaksi, kioski, ravintola nälkäisille sekä Tallink Siljan palvelupiste.

Katajanokan terminaali

Katajanokan päästä löytyy Katajanokan terminaali. Lauttoja tästä satamasta kulkee niin Viron Tallinnaan kuin Ruotsin Tukholmaankin. Katajanokan terminaalissa voit ruokailla ravintolassa, käydä kioskilla, rahanvaihtopisteellä, pankkiautomaatilla ja säilytyslokeroita tietysti löytyy myös matkatavaroille. Matkailijoiden kysymyksiin vastaa Katajanokalla Viking Line, joiden palvelupiste löytyy myös tästä terminaalista.

Länsiterminaali 1 ja 2

Länsisatamassa sijaitsee myös Länsiterminaali 1 (tai ”T1”) ja Länsiterminaali 2 (”T2”). T1:stä pääsee laivalla Tallinnaan ja Pietariin. Terminaalissa on ihan mukavat valikoimat; ravintola, kahvila, säilytyslokerot, pankkiautomaatti, e-Taxreen palvelupiste ja Bitcoin -automaatti löytyvät kaikki saman katon alla. Palvelupisteitä löytyy myös seuraaville matkantarjoajille: Peter Line / Moby SPL, Tallink, Ikaalisten matkatoimisto, Matkapojat ja Matkavekka.

T2, eli Länsiterminaali 2 on Länsisataman päädyssä. Sen kautta pääsee matkustamaan Tallinnaan. Palvelupisteitä löytyy Tallink Siljalle, Eckerö Linelle, Ikaalisten matkatoimistolle, Matkapojille ja Matkavekalle. Jos luppoaikaa on ennen matkan alkua (tai takaisintulon jälkeen), voit kierrellä terminaalissa ja löytää kahvilan, ravintolabaarin, kioskin ja pankkiautomaatin käteisnostoille.

Hansaterminaali

Vuosaaresta löytyy Hansaterminaali, joka on niin ikään matkustajaterminaali. Poikkeuksena muista Helsingin terminaaleista, Hansaterminaali sijaitsee Helsingin keskustan ulkopuolella Itä-Helsingissä. Sieltä pääsee matkustamaan Finnlinesin yhteyksillä Travemündeen ja Rostockiin. Finnlinesin asiakasneuvonnan piste löytyy Hansaterminaalista.

Julkisia kulkuyhteyksiä löytyy hyvin kaikkiin Helsingin satamiin. Käytössäsi ovat bussit, metro ja raitiovaunut, jotka vievät sinut Helsingin ydinkeskustaan, lentoasemalle tai muualle Suomeen. Parkkipaikkoja löytyy myös omalla autolla matkustaville, ja taksi tuo tietysti aina kätevästi ovelta ovelle.